Vihdoinkin se riehuu!

by - 11.2.13

Kesäistä maastakäsittelyä
Heippa!

Tänään Jimppa riehui irtojuoksuttaessa! Se on ennenkuulumatonta käyttäytymistä hevoselle, joka hyvä kun viitsii edes liikkua juoksuttaessa mihinkään.

Menin yhteen tarhaan juoksuttamaan Jimppaa irtona jo pimeän laskeuduttua. Aluksi se vain kulki nurkasta nurkkaan haistellen jokaista kohtaa tarkasti. Sitten se innostui ravaamaan, kun käskin sen raipan kanssa liikkeelle. Sen jälkeen minun ei tarvinnut kuin seistä keskellä ja katsoa, kun poni ravasi ympyrällä yllättävän reippaasti. Yleensä sitä on vaikea saada juoksemaan mitenkään vauhdikkaasti, mutta hidastaminen onnistuu melkein pelkästä katseesta. Tällä kertaa asiat olivatkin juuri päinvastoin!

Sitten se alkoi saamaan yhtäkkiä ihme kohtauksia ja otti aina pari laukka-askelta pukin saattelemana. Pyysin sitä sitten juoksemaan vielä vähän reippaammasti, mutta kun ruuna alkoi keräämään kauheasti paineita kaikesta ympärillään, jätin juoksuttamisen sikseen ja aloimme tekemään temppuja. Venyttelimme ja peruutelimme leipäpalojen kanssa, ja Jimppa alkoi vihdoin kuuntelemaan. Aluksi se ei keskittynyt juuri ollenkaan, eikä myöskään seurannut kuin vähän matkaa kerrallaan. Lopulta sain sen hyväksynnän ja se seurasi rauhallisesti perässä.

Opettelimme siinä samalla myös uuden tavan peruuttaa. Normaalisti olemme tehneet sen siten, että ohjaan Jimppaa edestä päin kädellä ja joskus äänelläkin (yritän kuitenkin jättää äänikomentoja vähemmälle ja siirtyä pelkkiin eleisiin). Nyt opettelimme peruuttamisen niin, että peruutan itse hevosen vierellä. Jimppa sai ideasta todella nopeasti kiinni, eikä aikaakaan, kun se peruutti jo monta askelta suoraan taaksepäin! Siihen olikin sitten hyvä lopettaa, kun molemmilla oli mukava mieli :)

Isä oli ostanut minulle yllätyksen: aurinkolasivideokameran! En ollut edes tiennyt sellaisten olemassaolosta. Eihän se tietenkään vedä vertoja järkkärin videolaatuun, mutta tuo on paljon kätevämpi vaihtoehto maastoon kuin tavallinen pokkari. Kunhan opettelen käyttämään sitä oikein, saan varmasti kivaa materiaalia selästä käsinkin!

Tyylikkyydessä olisi vähän toivomisen varaa, mutta mitäs pienistä!

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. aurinkolasivideokamera?Mitä se meinaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tollaset aurinkolasit, joissa on sisäänrakennettu videokamera :)

      Poista