Minun on jo pitkään pitänyt tehdä tämä postaus. Aina olen kuitenkin unohtanut tai ollut liikaa muuta kerrottavaa tai ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa ja jaksamusta.
Jape oli hoitohevoseni lähes kahden vuoden ajan. Sen seurana oli vaihteleva määrä erilaisia kavereita, joista pysyvästi tallille jäi kaksi minishettisoria. Jape oli viisas vanhus, joka joutui pitämään vilkkaita varsoja silmällä ja kestämään pikkuorien tempaukset. Kun tallille saapui vieraaksi tuttu islanninhevostamma, Jape heräsi henkiin; se kirmasi innoissaan kaverinsa kanssa, vaikka normaalisti seisoskeli pihaton katoksessa itsekseen.
Opin Japelta paljon hevosista ja niiden käsittelystä. Jape oli kärsivällinen ja kiltti kuin mikä, eikä koskaan tehnyt mitään pahaa. Koska se oli jo vanha, ei sen kanssa voinut harrastaa mitään raskasta liikuntaa. Löysin maastoilun ilot Japen kanssa, vaikka sen talli sijaitsikin vilkkaan tien vierellä. Siitä me vain kävelimme maantien viertä pyöräteille, eikä Jape korvaansa letkauttanut, vaikka ohi huristeli kaikennäköistä mopoista rekkoihin. Koska kunnon maastoja ei oikein ollut, välillä alitimme autotien alikulun kautta ja lenkkeilimme muiden mukana pyöräteitä pitkin.
Tutustuin Japen kanssa ensimmäistä kertaa ruokinnan ja kengityksen saloihin. Sain kokea paljon sellaista, mitä ratsastuskouluilla ei voinut, ja tätä kautta löysimme myös Jimpalle sopivan kengittäjän. Japen ja kumppaneiden kanssa sain ensikosketuksen hevosen omistajan arkeen, sain hoitaa poneja kuin omiani.
Jape oli ymmärtäväinen, mutta se osasi myös opettaa. Se ei ollut mikään helpoin ratsastettava, vaan oli välillä todella itsepäinen ja kertoi kyllä mielipiteensä. Vaikka se olikin rauhallinen ja kiltti, se myös tiesi oman arvonsa. Jape kyseenalaisti useimmat yritykseni opettaa sille jotain uutta ja rutiinista poikkeavaa, mutta välillä se yllätti ja tajusi, mitä hain takaa.
Aloitettuani lukiossa jouduin kuitenkin jättämään hoitohevoset ja keskittymään opiskeluun sekä Jimppaan. Näin Japea ja sen ponikavereita aika ajoin sen tallin ohi ajaessani, kunnes ne vaihtoivat asuinpaikkaa kauemmaksi. Siitä huolimatta mietin lähes päivittäin, mitä vanhalle herralle kuului, ja kuinka iloinen sen täytyi olla päästessään omiensa seuraan.
Jape lopetettiin vanhuuden vuoksi marraskuussa 30-vuotiaana.
Kiitos Jape, että sain opetella hevosen omistamista ja tutustua ratsastuskoulun ulkopuoliseen harrastamiseen. Kiitos niistä hetkistä, jolloin tunsin meidän löytäneen yhteisen sävelen. Ja kiitos siitä, että sain tuntea, miltä luottamus hevosen kanssa tuntuu. Parempaa opettajaa en olisi voinut toivoa!
1982 - 13.11.2012
Jape oli hoitohevoseni lähes kahden vuoden ajan. Sen seurana oli vaihteleva määrä erilaisia kavereita, joista pysyvästi tallille jäi kaksi minishettisoria. Jape oli viisas vanhus, joka joutui pitämään vilkkaita varsoja silmällä ja kestämään pikkuorien tempaukset. Kun tallille saapui vieraaksi tuttu islanninhevostamma, Jape heräsi henkiin; se kirmasi innoissaan kaverinsa kanssa, vaikka normaalisti seisoskeli pihaton katoksessa itsekseen.
Opin Japelta paljon hevosista ja niiden käsittelystä. Jape oli kärsivällinen ja kiltti kuin mikä, eikä koskaan tehnyt mitään pahaa. Koska se oli jo vanha, ei sen kanssa voinut harrastaa mitään raskasta liikuntaa. Löysin maastoilun ilot Japen kanssa, vaikka sen talli sijaitsikin vilkkaan tien vierellä. Siitä me vain kävelimme maantien viertä pyöräteille, eikä Jape korvaansa letkauttanut, vaikka ohi huristeli kaikennäköistä mopoista rekkoihin. Koska kunnon maastoja ei oikein ollut, välillä alitimme autotien alikulun kautta ja lenkkeilimme muiden mukana pyöräteitä pitkin.
Tutustuin Japen kanssa ensimmäistä kertaa ruokinnan ja kengityksen saloihin. Sain kokea paljon sellaista, mitä ratsastuskouluilla ei voinut, ja tätä kautta löysimme myös Jimpalle sopivan kengittäjän. Japen ja kumppaneiden kanssa sain ensikosketuksen hevosen omistajan arkeen, sain hoitaa poneja kuin omiani.
Jape oli ymmärtäväinen, mutta se osasi myös opettaa. Se ei ollut mikään helpoin ratsastettava, vaan oli välillä todella itsepäinen ja kertoi kyllä mielipiteensä. Vaikka se olikin rauhallinen ja kiltti, se myös tiesi oman arvonsa. Jape kyseenalaisti useimmat yritykseni opettaa sille jotain uutta ja rutiinista poikkeavaa, mutta välillä se yllätti ja tajusi, mitä hain takaa.
Aloitettuani lukiossa jouduin kuitenkin jättämään hoitohevoset ja keskittymään opiskeluun sekä Jimppaan. Näin Japea ja sen ponikavereita aika ajoin sen tallin ohi ajaessani, kunnes ne vaihtoivat asuinpaikkaa kauemmaksi. Siitä huolimatta mietin lähes päivittäin, mitä vanhalle herralle kuului, ja kuinka iloinen sen täytyi olla päästessään omiensa seuraan.
Jape lopetettiin vanhuuden vuoksi marraskuussa 30-vuotiaana.
Kiitos Jape, että sain opetella hevosen omistamista ja tutustua ratsastuskoulun ulkopuoliseen harrastamiseen. Kiitos niistä hetkistä, jolloin tunsin meidän löytäneen yhteisen sävelen. Ja kiitos siitä, että sain tuntea, miltä luottamus hevosen kanssa tuntuu. Parempaa opettajaa en olisi voinut toivoa!
