Perjantain hieronta

by - 6.8.13

Heippa!

Viime perjantaina (2.8.) Jimppa pääsi hierojan käsittelyyn. Aluksi se yritti taas esittää kovaa jätkää, joka ei rentoudu hieronnasta ollenkaan, mutta hetken kuluttua sen alahuuli roikkui ja kuola valui... :D Ennen Jimpan hierontavuoroa ratsastin sillä riimulla kentällä. Unohdin raipan, joten käytin riimunnarua apuna ravissa ja laukassa, sillä muuten Jimppa kulki laiskasti ja yritti uralla mennessään haukata puskista lehtiä evääksi. Teimme käynnissä sekä ravissa voltteja ja kahdeksikkoa, laukkaa otin vain pari pikkupätkää suoralle.

Näissä kohdissa Jimpalla oli pahimmat jumit
Oikealta puolelta jumeja ei löytynyt juuri ollenkaan, paitsi lantion seudulta. Vasen puoli olikin sitten jo enemmän jumissa, vaikka hieroja totesikin, että Jimppa ei ollut mitenkään erityisen juminen hevonen. Vasen selkälihas oli koko pituudeltaan jumissa, samoin kuin vasen takajalkakin.

Seuraavana päivänä lähdimme maasta käsin hieronnasta palauttavalle lenkille. Laitoin Jimpalle varmuuden vuoksi suitset päähän, vaikka loppujen lopuksi ruuna olisi mennyt nätisti vaikka ihan irtikin. Sää oli ihanan aurinkoinen, eikä missään näkynyt yhtään ketään! Kävelimme ensiksi sillan yli mäkitielle ja ravasimme ensimmäisen mäen huipulle. Jimppa oli hirveän vaikea saada ravaamaan, se olisi mieluummin löntystellyt kaikessa rauhassa perästä päin. Paluumatkalla se ei sitten suostunut ravaamaan ollenkaan, vaan kun yritin käyttää narun päätä raippana, Jimppa alkoi väistättämään takaosaa tai pysähtyi kokonaan... Edes raviradalla käydessämme se ei innostunut juoksemaan askeltakaan! Peruuttelimme myös vähän mäkeä edes takaisin ja siedätin Jimppaa ravikatsomoon sekä klinikkaan. Lenkille kertyi pituutta 6,6 km ja aikaa kului luvattoman kauan ;D

Eilen kävimme pienen maastolenkin ratsain (8,5 km). Kiersimme raviradan takaa Ouluntien reitille, paluumatkalla kävimme kompuroimassa metsässä ja ravikatosten luona laskeuduin alas satulasta. Klinikan pihalle oltiin pystytetty iso valkoinen teltta, joten päätin taluttaa ponin siitä ohi. Kyllähän se vähän jänskätti, mutta reippaasti Jimppa tuli perässä! Maneesin parkkipaikka olikin sitten täynnä traktoreita ja rekkoja, joten päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja tarkkailimme Jimpan kanssa isoja autoja ensiksi vähän kauempaa ja sitten siirtyen pikkuhiljaa lähemmäksi. Jimppaa rekat jännittivät aika paljon, ja se olisi mielellään juossut reippaasti ohi, mutta pysähtyi kuitenkin pyydettäessä kuin seinään. Heti, kun olimme päässeet pari metriä kauemmaksi isoista autoista, Jimppa rentoutui täysin, eikä sillä ollut kiire enää yhtään mihinkään.

Huomenna tulee satulamyyjä tarkistamaan meidän satulan, ja samalla katsellaan, löytyisikö meille joku yleis- tai estesatula halvalla. Oletettavasti tuo satula on yhä täysin sopiva, mutta ainahan sen voi varmuuden vuoksi tarkistaa. :D Huomenna on illalla myös Mervi Pakolan valmennus, joten siitä varmaankin tulee seuraavan kerran postausta!

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Luin tuolta sivupalkista, että erikoispostauksia saa ehdotella niin tässä pari:
    -Päiväni kuvina tai videolla
    -Postaus Jimpan näkökulmasta
    :)

    Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksista! Pitääpä välillä toteuttaa niitäkin... :D Ja kiitti! :)

      Poista