Fiilistelyä kärryjen kanssa

by - 21.8.12

Hei taas!
Tällainen pieni postaus tulossa taas vaihteeksi. Kuvia en nyt ole ottanut ollenkaan, joten uutta materiaalia ei valitettavasti ole. Flunssa vaivaa edelleen, onneksi ei ole kuumetta, joten olo ei ole niin kamala kuin se voisi olla.

Tänään kävin pitkästä aikaa ajamassa Jimpalla. Äitikin oli kyydissä siihen asti, kunnes menin raviradalle. Kiersimme eka pienen maastolenkin raviradan takaa odotellessa radalla olevien lähtevän. Kävimme myös hiittisuoralla ottamassa rauhallisia ravipätkiä, jonka jälkeen rata oli tyhjä ja menimme sinne. Jimppa oli heti oikein virkeänä ja menossa :) Yksi maiskautus, ja hevonen singahti suoraan vauhdikkaaseen ravuriraviin! Annoin sen mennä lujempaa tällä kertaa, vaikka yleensä olen vähän varonut menemästä kauhean kovaa. Niinhän siinä kävi, että vaikka silmillä oli ajolasit, niin kiviä lensi kasvoihin ja silmiinkin ihan kiitettävästi... :D Jimppa veti kyllä todella kovaa ja olisi varmasti mennyt vaikka hamaan tulevaisuuteen asti, mutta tyytyi kuitenkin juoksemaan vain yhden kierroksen. Sen jälkeen otin loppukäynnit ja ruuna käveli kaikessa rauhassa, eikä yrittänytkään lähteä salakavalasti ravaamaan ilman lupaa.

Jimppa on niin ihana, kun se haluaa aina pistää parastaan (= mennä mahdollisimman lujaa)! Silti se tottelee ja hidastaa pyydettäessä, vaikka haluaisikin vielä jatkaa. Tajusin muuten vasta, että kohtahan meillä on tullut 3 vuotta täyteen meidän yhteistä kavioliittoamme! :)


Lue myös nämä!

0 kommenttia