Heippa!
Eilen yllätyimme niin monta kertaa positiivisesti, ettei hymy ole haihtunut vieläkään! :) Pienten kyytiongelmien jälkeen saimme kuin saimmekin kaiken järjestellyksi ja lähdimme Kalajoelle hevosten kanssa. Isä ajoi, koska oli meistä ainoa pikku-e:n omistaja.

En ollut koskaan ennen lastannut hevosta, joten vähän jännitti, miten Jimppa käyttäytyisi. Emme myöskään tienneet, oliko se helppo lastattava, koska sen omistajat toivat sen meille silloin kun se ostettiin. Oletuksena kuitenkin oli, että se ei olisi niin helppoa kuin toivoisin, sillä Jimppa stressaa kuljetusautojen ohittamistakin jo niin paljon.

Mutta mitä vielä! Ensiksi meni Jimpan kaveriponi kyytiin, jotta se vähän helpottaisi Jimpan osuutta. Kun sitten oli meidän vuoromme, Jimppa pysähtyi varmistamaan, olihan kaveri varmasti kyydissä ja sen jälkeen se tuli perässäni ihan rennosti kyytiin. Heinäverkko sai heti kaksi ahnetta käyttäjää! Molemmat matkustajat olivat aivan rauhallisia ja odottivat innokkaina matkaa.

Päätepysäkki oli Kalajoen raviradalla. Seuraavaksi olikin aika purkaa hevoset. Kun Jimppa tuotiin meille, oli niin pimeää, etten edes nähnyt kunnolla, miten se sieltä tuli ulos. Joten en tiennyt taaskaan, miten ruuna tulisi käyttäytymään. Ensiksi otimme ulos Jimpan, jotta se ei hermostuisi yksin koppiin jäädessään. Jimppa odotti kaikessa rauhassa, että kaikki oli valmista ja lähti peruuttamaan ulos vasta kun niin pyysin. Jos en pyytänyt sitä siirtymään taaksepäin, se pysähtyi aina odottamaan seuraavaa käskyä. Eli sekin oli iloinen yllätys!



Laitoimme hevoset kiinni ravikatoksiin varustuksen ajaksi. Jimppa oli aika rauhallinen, vaikka paikka oli sille outo. Vasta selkään päästyäni se rupesi tuntumaan vähän jännittyneeltä ja vauhtia riitti käynnissäkin. Lähdimme etsimään reittiä, jota pitkin pääsisimme uittamaan hevosia mereen. Jimppa oli innoissaan tutkimassa uutta maastoa, eikä edes pelännyt mitään. Vasta kun käännyimme kulkemaan pitkospuille, Jimppa rupesi epäröimään. Se otti muutaman askeleen pitkospuita pitkin, kun niin pyysin, mutta sitten se hermostui ja meinasi lispahtaa alas astuessaan taaksepäin. Peruututin sen pois pitkospuilta tullakseni alas selästä ja jatkoimme matkaa taluttaen.


Jimppa kulki rohkeasti perässäni pelottavienkin asioiden (kuten penkkien ja omituisten puskien) ohi. Se välillä vähän puhisi ja kiihdytti vauhtiaan, mutta ei kertaakaan oikeasti hermostunut tai pelästynyt. Olin niin ylpeä Jimpasta! Ehkä matkaratsastus ei olekaan mikään mahdottomuus :)



Kuljimme edes takaisin pitkospuita pitkin, koska emme olleet ihan varmoja, mistä kohti mennä. Kun pääsimme oikealle polulle, vastaan tuli mutainen reitti. Kuljimme rohkeasti mutalätäköiden ohi kohti merta, mutta emme menneet perille asti. Sateiden jälkeen paikalle pääsy oli niin kovan työn takana, että sinne ei olisi päässyt kuin hevosilla, jos niilläkään. Maa oli upottavaa ja vetistä, eikä lähettyvillä ollut mitään kuivempaa rannanpalasta, jolla nousta selkään tai kävellä. Käännyimme sitten takaisin ja palasimme raviradalle.


Raviradalla kävimme kahlaamassa uittolammen matalikossa. Jimppa oli järkyttynyt vedestä, eikä ensin uskaltanut koskeakaan siihen, vaikka selvästikin sen teki mieli. Lopulta sain sen talutettua pari kertaa veden läpi ja se riitti :) Ratsastimme hetken raviradalla, missä Jimppa keveni yllättävästi etupäästään laukannostoissa. Ratsastin vielä varikkoalueellakin jonkin aikaa, ennen kuin riisuimme hevoset ja lastasimme ne takaisin kyytiin.



Kotimatka sujui yhtä hyvin kuin menomatkakin. Jimppa oli taas erittäin mallikkaasti ja hepat saivat syötyä taas koko verkollisen heinää matkan aikana. Ne pääsivät hetkeksi tarhaan kävelemään, kun siivosimme karsinat. Matka meni siis todella hyvin ja olen niin tyytyväinen Jimpan käytökseen, ettei mitään rajaa! Jimppa ylitti itsensä eilen niin monta kertaa, joten minulla on syytäkin olla ylpeä ruunastani. :)