Sekalaista liikutusta

by - 16.8.12

Heippa!
Koulu on alkanut, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan Jimpasta mitään blogiin vähään aikaan. Yksi päivä juoksutin Jimpan klinikan pihalla ja lopuksi teimme irti muutamia temppuja sen kanssa. Jimppa totteli todella hyvin, vaikka ei ollakaan pitkään aikaan harjoiteltu temppujen tekemistä! Se käveli irti tallipihalle ja sisälle talliin asti kiltisti, eikä yrittänyt jäädä syömään tai muutakaan. :)

Äitikin uskaltautui eräs päivä ratsastamaan Jimpalla, käynnissä vain kylläkin. Ratsastin sitten loppuajan itse ja teimme laukassa sellaista harjoitusta, jossa "pitkät sivut" (olimme siis klinikan pihalla) laukkasin ja "lyhyet sivut" menin eka ravissa, mutta sitten rupesin ottamaan käyntiin, kun hepalla kierrokset kasvoi. Suoraa laukkaaminen maneesissa on ollut Jimpalle jokseenkin haastavaa, ja se on monesti rikkonut raville kesken pitkän sivun. Yleensä se on kuitenkin korjannut laukan takaisin kulman aikana tai jopa ennen kulmaa ihan itsekin.

Eilen kävimme kaverin kanssa laitumen takana olevalla pellolla ratsastamassa. Menimme pääasiassa edes takaisin ravissa tai laukassa, välillä pujottelimme heinäpaaleja käynnissä. Lopuksi tehtiin kolmesta paalista este, jota sitten hypättiin. Viimeksi kun Jimpan kanssa koitettiin hypätä heinäpaaleja, se vaan astui niiden päälle. Mutta nyt, kun ruuna sai mennä kaverin perässä, niin se taas tajusi miten homma hoidetaan! Laukatessa meinasi olla jarrut vähän hukassa, mutta ne löytyivät kuitenkin viimeistään pellon toisessa päässä... :D Jimpan selkä oli ollut toissapäiväisen hiittisuoralla laukkailun ja käännösten harjoittelun jälkeen aika jumiutuneen tuntoinen, mutta tuon jälkeen se tuntui taas pehmeämmältä.

Nyt pitääkin alkaa valmistautumaan tallille lähtöä varten! Olisi muuten ihana omistaa useampikin huopa, kun tuntuu, että koko ajan pitää olla pesemässä noita...

Kuvat ovat siltä kerralta, kun äitikin uskaltautui selkään!





Laama-Jimppa


Lue myös nämä!

0 kommenttia