Linkki videoon
Tämä talvi on ollut maastoilun kannalta melko surkea. Lumi ei ole pysynyt maassa paria päivää pitempään, mutta pikkupakkaset pitävät kyllä pohjat kivikovina. Jimpastakin huomaa, ettei maastoilu ole niin mukavaa, kun kaikkialla on vain kovia jään peittämiä teitä.

Onneksi ehdimme käymään edes yhdesti maastossa, kun maassa oli vielä jonkin verran lunta. Kovin pitkää lenkkiä emme tehneet, sillä Jimppa on ollut lähes vapaalla jalkaongelmiensa vuoksi ja palannut nyt hiljalleen säännöllisempään liikutukseen. Nyt olisi vihdoin aikaa maastoilla ja puuhailla Jimpan kanssa, kun kandijutut on hoidettu alta pois, mutta ei näillä pohjilla viitsi edes kävellä...

Onko muualla yhtä onnettomat maastoilukelit, vai nautitaanko siellä lumenpeittämistä pohjista?

Jouluaattoon on enää viikko! Senpä takia vuorossa olisi helppo ohje itsetehtyyn jouluotsapantaan, joka sopii paremmin kuin hyvin jouluisiin yhteiskuviin - tai miksei vaikka lahjaksi. :)

Satiininauha 2 e (Tiger), pienet kulkuset 1,49 e (Lidl). Neppareita voi halutessaan käyttää pannan kiinnityksessä, 2,50 e

Otsapantaa varten tarvitset:

• Nauhaa tai muuta kangasta (esimerkissä satiininauhaa)
• Jouluisia koristeita, esim. kulkusia
• Neula ja lankaa/ompelukone (tai liimaa)
• (Tarranauhaa tai neppareita, jos haluaa tehdä erilaisen kiinnityksen)

Leikkaa nauhasta riittävän pitkä pätkä. Esimerkiksi full-kokoiseen päähän sopii noin 40-43 cm pitkä otsapanta, mutta mittaamalla käytössä olevan otsapannan tai hevosen otsan saat tarkemman tuloksen. Jätä nauhan molemmin puolin muutama sentti ylimääräistä taitoksia varten.

Itse ompelin taitokset käsin, mutta ompelukoneella lopputulos olisi varmasti siistimpi ja kestävämpi

Taita nauhan päät sisälle niin, että nauhan väliin jää riittävästi tilaa suitsien niskahihnaa varten. Ompele/liimaa sitten taitettu pää kiinni nauhaan. Halutessasi voit myös ommella esimerkiksi tarranauhaa tai nepparit, jotta otsapannan vaihto olisi helpompaa.

Sommittele koristeet otsapannan etupuolelle ja ompele tai liimaa ne kiinni. Ja valmista tuli!



Satiininauha ei vaikuttanut kovin kestävältä, mutta rekvisiittana ja koristeotsapantana se tulee toimimaan silti oikein hyvin. Jimppa ei välittänyt kulkusten kilisystäkään, vaikka sillä ei tietääkseni ole ennen pidetty mitään kilisevää aivan korvien juurella.

Muutenkin Jimpan kanssa on mennyt mukavasti, ja jalkaongelmat näyttävät jättäneen meidät rauhaan! Vihdoin saimme myös tilsakumit alle, joten nyt lumi saa meidän puolestamme jäädä pysyvästi maahan.

Olisi myös hauska nähdä, jos joku innostuu askartelemaan jouluisen otsapannan ohjeen avulla! Eli jos haluaa, voi alle linkata oman versionsa tai tägätä Instagramissa @nelistelya :)

Kahdeksas yhteinen vuosi on vierähtänyt kuin silmänräpäyksessä. Vuoteen on mahtunut ylä- ja alamäkiä, muutoksia ja muuttumattomuuden turvaa.

Jimpalle muutos on ollut pääasiassa hyväksi. Tämä on ollut ensimmäinen syksy ja talven alku, jolloin se ei ole päässyt kuihtumaan. Sen sijaan ratsutukset ovat jääneet kokonaan pois, sillä valmentajamme ei juurikaan liiku tällä alueella.

Hyvää vuosipäivää siis meille, ja toivottavasti niitä on vielä monta jäljellä!

Niin siinä vain kävi, ettei marraskuulle ehtinyt kuin kaksi postausta. Nyt on kuitenkin kandi paketissa ja viimeistä palautusta vailla, joten minullakin on taas vähän enemmän aikaa muulle elämälle!

Jimpan kanssa pari viimeistä viikkoa on menty hyvin kevyesti. Pakkasten tultua ruuna onnistui loukkaamaan jalkansa kokkareisessa tarhassa, ja sitä ollaan paranneltu nyt kaksi viikkoa. Ensimmäisen viikon turvotus laski kylmäyksellä, mutta nyt nestettä on kertynyt jalkaan uudestaan - joskin vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla.

Koska kaksin aina kaunihimpi, Jimppa veti takajalkaansa impparin plussakelien tultua. Haavajalkaa on pesty, kylmätty, kääritty hauteeseen ja suihkuteltu haavaspraylla, mutta ainakin vielä se vähän turvottelee. Jimppaa tuntuu haittaavan enemmän etujalan turvotus kuin tämä impparijalka, vaikka siihen nestettä onkin kertynyt enemmän.

Jimppa on siis saanut lähinnä lomailla - tai siis saikkuilla - paria kävelylenkkiä lukuun ottamatta. Se on ottanut liikuntatauon yllättävän hyvin, eikä ainakaan vielä näytä merkkejä liiasta energiasta. Toivon vain, että jalkojen turvotus laskisi tavallisella hoidolla, eivätkä ne kaipaisi eläinlääkäriä. Jatkamme siis hoitoa ja toivomme parasta!

Blogissa ei ole ollut kokonaista joulukalenteria, eikä sitä tule vielä tänäkään vuonna. Sen sijaan ajattelin julkaista 24-luukkuisen joulukalenterin blogin Instagramissa (@nelistelya)! Toki tänne bloginkin puolelle tulee jouluisia postauksia, sillä ainakin pari suunnitelmissa olevaa kalenteriluukkua julkaisen myös blogissa.

Laittakaahan siis blogin Instagram seurantaan, sillä jouluun asti tulen julkaisemaan siellä päivittäin!

...ja fiksusti valittu kuvauspaikka.

1

Nämä kuvat ovat lokakuun lopulta, kun vanhempani olivat käymässä luonani. Mukana oli myös Nita-koira, joka vieläkin pelkää Jimppaa, mutta ponit ovat silti sen mielestä ihan kivoja. Jimppa haluaisi tietenkin tehdä lähempää tuttavuutta, eikä ymmärrä, että koira on kauhusta kankeana. Eipä ainakaan tarvitse huolehtia, että koira tajuaa pysyä poissa jaloista!

Oman haasteensa kuvaamiseen toi kuvauspaikka, jossa olisi ollut Jimpan mielestä loistava lounastarjoilu. Se ei jaksanut keskittyä sekuntiakaan, vaan yritti syödä tai kääntyillä minkä ehti. Hämmästyksekseni osa kuvista kuitenkin onnistui molempien osalta, vaikka suurimmassa osassa jompi kumpi meistä ei ollut kovinkaan kuvauksellinen. :D

2

3

4

5

6

7

8

Yritimme myös saada molemmat nelijalkaiset yhteiskuvaan, mutta Nita ei suostunut poseeraamaan lähekkäin liian uteliaan Jimpan kanssa...

Joskus sää vaatii erityisiä varusteita

Pitkääkin pitemmän tauon jälkeen uusi osa maastoratsastusta käsittelevään postaussarjaan! Tällä kertaa pohdintavuorossa ovat ratsastajan ja hevosen varusteet.

Tärkeää maastoratsastuksessa on hyvät varusteet. Kuten muulloinkin, sopivat ja ehjät varusteet ovat sekä turvalliset että miellyttävät ratsukolle. Epäsopiva satula voi aiheuttaa vaikka minkälaisia ongelmia, kun penkki puristaa tai painaa ja hevonen kipeytyy. Maastossa esimerkiksi pukittelu voi toki joissain tilanteissa johtua silkasta innostuksesta, mutta yleensä siinä on jokin aivan muu syy taustalla, mihin tulee puuttua pikimmiten. Pukittelua ei ehkä nähdä aina niin vakavana asiana, mutta yllättävä pukki voi horjauttaa ratsastajan alas selästä, eikä jokainen hevonen ymmärrä pysähtyä. Esimerkiksi Jimppa kuuluu juuri näihin hevosiin, jotka säikähtävät putoavaa ratsastajaa ja pakenevat paikalta, mikä ei maastoillessa ole koskaan turvallista. Satulan sopivuus onkin hyvä varmistaa säännöllisesti, sillä hevosen selkä ja satulan toppaukset voivat muuttua lyhyessäkin ajassa.

Ratsastajan turvavarusteista voi olla montaa mieltä, mutta itse pelaan mieluummin varman päälle. Kypärä suojaa päätä ratsastajan pudotessa, mutta maastossa siitä voi olla hyötyä muutenkin. Etenkin metsissä ratsastaessa kypärä voi suojata yllättäviltäkin asioilta: putoavilta kävyiltä, matalalla olevilta oksilta ja ehkä myös hirvikärpäsiltä. Maastossa pudotessa vaarana on, että päänsä kolauttaa kiveen tai kantoon. Alusta on kentällä tai maneesissa ratsastamiseen verrattuna arvaamattomampi, eikä tippuessa voi luottaa siihen, että putoaa tasaiselle pohjalle. Sen lisäksi maastoillessa voi tulla vastaan yllättäviä tilanteita, jolloin riski pudota kasvaa. Ei ole huono idea ottaa käyttöön myös turvaliivi, joka suojaa sekä sisäelimiä että selkärankaa ja kylkiluita. Paljon maastoilevana voin myös puhua jalustinkoppien puolesta - niiden avulla ei ole pelkoa, että jalka pääsisi jäämään jumiin jalustimeen, ja ne antavat myös leveämmän tuen päkiälle, mikä etenkin pitemmillä lenkeillä on iso plussa!

Kuva vuoden 2014 heijastinpostauksesta

Varusteissa tärkeää on kiinnittää huomiota myös näkyvyyteen, eli heijastimiin. Kesäaikaankin on hyvä pukeutua maastoon siten, että ratsukon erottaa jo kauempaa, mutta varsinkin syksyllä ja talvella heijastimet ovat välttämättömiä. Niitä tulee olla niin hevosella kuin ratsastajallakin, jos ratsukon tiet jossain kohtaa sattuvatkin eroamaan, tai jos ratsastaja jossain vaiheessa taluttaa hevosta. Parhaimmiksi heijastimiksi olen itse kokenut heijastinloimen, joka näkyy todella kauas, kun heijastuspintaa on laajasti. Se myös pysyy hyvin päällä, maastoili sitten minkälaisissa ryteiköissä hyvänsä. Ratsastajalle paras heijastin on heijastinliivi, joita saa joskus ilmaiseksikin tai ainakin parilla eurolla. Jos samoilla reiteillä kulkee paljon autoja, hevosen jalkoihin on hyvä laittaa heijastimet, koska auton valot osuvat suoraan niihin. Valaisemattomilla reiteillä ratsastajalla kannattaa olla kypärälamppu, sillä vastaantulijat eivät välttämättä näe pimeässä heijastimillakaan varustettua ratsukkoa, jos minkäänlaista valonlähdettä ei ole lähellä. Huomioithan heijastimia valitessa myös sen, että ratsukko pitää nähdä niin edestä kuin takaa!

Muista varusteista voikin sitten olla montaa mieltä. Jotkut tykkäävät pitää maastossa korvahuppua suojaamassa hyönteisiltä, ääniltä tai tuulelta. Jotkut haluavat käyttää esimerkiksi martingaalia tai muuta apuohjaa sen varalta, että hevonen innostuu liikaa. Varsinkin kuolaimista on mielipiteitä suuntaan ja toiseen, eikä yksi ja sama kuolain sovi jokaiselle. Hyvä olisi kuitenkin muistaa, ettei minkäänlaiset varusteet pidättele hevosen kokoista pakoeläintä silloin, kun se syystä tai toisesta päätyy pakenemaan. Kouluttamalla pakoreaktiota voi saada vähennettyä ja hallittua, mutta täysin kokonaan sitä ei pysty sammuttamaan.

Tässä vielä muistilista maastoilijan varusteista:

• sopivat ja ehjät varusteet
• kypärä
• (turvaliivi)
• (jalustinkopat)
• heijastimet
• hevoselle
• ratsastajalle

Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:
Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?

Lokakuun viimeisen päivän kunniaksi pitkästä aikaa maastovideota! Pohjat ovat olleet kivikovia jo jonkun aikaa, eivätkä yöpakkaset auta asiaa lainkaan. Lumi ehti olla maassa lähes kaksi päivää, jolloin saimme nauttia pehmeämmistä pohjista sekä iki-ihanista tilsoista. Odotan siis jo kovasti pysyvää lumipeitettä ja tilsakumeja, jotta maastoista pääisisi vihdoin nauttimaan kunnolla!

Kuvauspaikka täysi kymppi - Jimpan mielestä

Tässä tulevat vastaukset teidän lähettämiin kysymyksiin, kiitokset niistä! Täältä löytyy myös edellisen kysymyspostauksen vastaukset muutaman vuoden takaa, jos kiinnostaa lukea meistä vähän enemmän.  Toki aina saa kysyä postausten kommenteissa tai vaikka sähköpostilla, jos jotain tulee mieleen!

Oletko itse päättänyt Jimpan nimen? Miksi hän on juuri Jimppa, eikä vaikka Timppa?

- En ole. Jimppaa kutsuttiin Jimpaksi sen edellisessä kodissa, ja Jimpaksi se on jäänyt. Alkuun kutsuin Jimppaa Jimmyksi, mutta se ei lopulta pärjännyt Jimppa-nimeä vastaan. Jimppa ja Jimmy juontuvat sen oikeasta nimestä, joka on Jetset Jimmy, sen takia lempinimikin on J-alkuinen.

Mitä neuvoja antaisit tyypeille, jotka vähän pelkäävät hevosia, mutta haluaisivat päästä pelostaan yli?

- Etene pikkuhiljaa ja turvallisen, rauhallisen hevosen kanssa. Jos jokin pelottaa liikaa, ei sitä tarvitse heti tehdä, vaan aloittaa jostain vähemmän pelottavasta. Hevosen käyttäytymisestä lukeminen tai kysyminen voi myös auttaa, kun tietää, miten niiden kanssa toimitaan. Hyvä on myös muistaa, että hevoset ovat luonnostaan rauhallisia ja ystävällisiä eläimiä, eivätkä ne osaa tehdä tahallaan pahaa.

Mistä lähti innostus hevosharrastukseen?

- Olen pienestä pitäen ollut eläinrakas, joten harrastus eläinten parissa oli varmaankin itsestäänselvyys. Tykkäsin myös lukea hevoskirjoja. Lopullinen innostus lähti luultavasti ratsastustunneilta, kun vihdoin pääsi kokemaan, millaista hevosharrastus on.

Mikä on hauskin Jimppaan liittyvä muisto?

- Kaikki erityiset tapahtumat, kuten kilpailut, ovat jääneet mieleen. Hyviä ja hauskoja muistoja on syntynyt myös temppu- ja agilitypuuhissa. Etenkin uusien temppujen kanssa Jimppa yrittää välillä liiankin paljon. Joskus se on niin tosissaan, ettei sille voi kun nauraa.

Luetko muita ratsastusblogeja?

- Luen pääasiassa vain hevosblogeja, ja niitäkin vaihtelevalla aktiivisuudella. Kiireisinä aikoina blogien lukeminen jää usein kokonaan, mutta muulloin pyrin katsomaan kaikki uudet postaukset lukulistaltani.

Mitä mieltä olet sanasta heppa?

- Käytän sitä joskus itsekin, mutta yleensä se on sävyltään leikkisä. En ole varmaan koskaan käyttänyt heppa-sanaa tosissani, vaan miellän sen enemmänkin juuri sellaiseksi leikkisäksi, lapselliseksi sanaksi.

Oletko pelannut Älypään Ratsastus ja hevoset -osiota ja mikä on ennätyksesi siellä?

- Aika varmasti olen, mutta mitään tietoa ennätyksestä ei valitettavasti ole.

Mitä opiskelet?

- Opiskelen viestintätieteitä yliopistossa.

Käytkö töissä?

- Tällä hetkellä en. Kirjoitan parhaillani kandidaatintutkielmaa, joten tallin, kandin ja muiden syksyn kurssien lisäksi ei ole oikein mahdollista ottaa mitään ilman, että jokin osa-alueista kärsisi.

What is one common misunderstanding people have about owning a horse? Mikä yleinen väärinymmärrys ihmisillä on hevosen omistamisesta?

- That it's cheaper than taking classes every week. This is what I told my parents when convincing them to buy me a horse. Back then I thought this was true; now I know it's very far from it. People also think that to own a horse one must be filthy rich, which - I guess - is closer to the truth than the first one.

Se, että hevosen omistaminen tulee ratsastustunteja halvemmaksi. Tätä harhaluuloa käytin vakuuttaessani vanhempiani siitä, että heidän kannattaisi ostaa meille hevonen... silloin olin liian nuori ymmärtämään, että hevosen ostohinta on hyvin pieni osa siitä määrästä, jonka se tulee elinaikanaan kustantamaan. Useasti ihmiset myös ajattelevat, että hevosihmisten täytyy olla todella rikkaita, mikä toisaalta kuvaa sitä rahanmenoa paremmin.

 

What are some key personality traits for being a good horse owner? Hyvän hevosenomistajan tärkeimmät luonteenpiirteet?

- Patience, consistency, sense of humour, and creativity. To make progress you need to be patient and consistent; to cope with the time before any progress you need sense of humour and creativity. There are many other traits as well I could include (e.g. good spending habits and time management), but with these four you have a good base for success.

Kärsivällisyys, johdonmukaisuus, huumorintaju ja luovuus. Hevosten kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, mutta niinä aikoina, kun mikään ei onnistu ja kaikki junnaa paikallaan, kuvaan astuvat huumorintaju ja luovuus. Näitä luonteenpiirteitä voisi listata useammankin (esim. hyvä rahan- ja ajanhallinta), mutta nämä neljä muodostavat hyvän pohjan menestykselle.

Jimppa on jo 18 v. Onko sulla suunnitelmissa vielä kilpailla Jimpalla?

- Jos Jimpan kunto sen sallii ja meillä siihen on mahdollisuus, niin kyllä. Haluaisin kilpailla Jimpan kanssa matkaratsastuksessa lyhyemmillä matkoilla ja ehkä käydä myös helpossa luokassa koulukisoissa. Esteitä en halua kisata tai edes hypätä, sillä se rasittaisi Jimpan jalkoja turhan paljon.

Tykkääkö Jimppa olla uudella tallilla?

- Se on viihtynyt mielestäni hyvin. Tällä tallilla on todella rauhallista, mistä Jimppa kyllä tykkää. Se myös saa heinää useamman kerran päivässä kuin edellisellä tallilla, mikä on sen hyvinvoinnin kannalta ehkä paras muutos. 

Tämä syksy on alkanut melko kiireisenä, eikä tekemiselle vielä näy loppua. Onneksi minulla on Jimppa, sillä yliopistokiireiden keskellä on ihanaa päästä päivittäin edes hetkeksi tyhjentämään mielensä koulustressistä ja velvollisuuksista! Tallikäynnin jälkeen on täynnä ihan uudenlaista energiaa, kun ei vain nökötä tietokoneen äärellä näyttöä tuijottaen koko päivää.

Jos jokin minussa, Jimpassa tai blogissa on jäänyt askarruttamaan mieltäsi, nyt olisi hyvä hetki kysyä! Näin syksyn saavuttua aloin pohtimaan, milloin viimeksi blogissa on nähty kysymyspostausta. Vilkaisu blogin arkistoon selvitti, että siitä on jo huimat neljä vuotta! Vuoden 2013 jälkeen on ehtinyt tapahtua monenlaista, ja lukijoitakin on tullut vähän lisää, joten nyt jos koskaan olisi sopiva aika taas vastailla lukijoiden kysymyksiin.

4.9.

Taas koitti tuulinen päivä, jolloin oli hyvä hetki treenata maasta käsin. Tällä kertaa Jimpan keskittyminen ei ollut kaikista parhain, minkä takia maastakäsittely jäi melko lyhyeksi ja yksinkertaiseksi. Parempi kuitenkin niin, kuin yrittää liian pitkään liian hankalia asioita, jos helpotkaan ei sillä kerralla suju moitteettomasti!

Aloitimme maastakäsittelyn fyysiseen paineeseen vastaamisella, eli Parellin Porcupine gamellä. Jimppa on yleensä melko herkkä vastaamaan paineeseen varsinkin takaosassaan, mutta tänään se olisi mieluummin tehnyt temppuja tai harjoitellut pohkeenväistöjä. Jätinkin tämänkertaisesta treenistä pois etuosan väistämiset kokonaan, sillä ne ovat muutenkin Jimpalle vaikeampia, joten oli mielestäni parempi pysytellä helpommalla tasolla.

Lopuksi treenasimme hetkisen espanjalaista käyntiä "loppukevennykseksi", ja Jimppa onnistui ottamaan pari hyvää askelta! Vielä kun se tajuaisi ottaa takajalat mukaan, eikä vain venyisi askel askeleelta kohti jooga-asentoja. :D

Videolla tämänkertaisesta treenistä materiaalia. Onko näitä ihan tylsä katsoa, vai saako tällaisista videoista jotain irti? Itselle ne ovat ainakin mielenkiintoista seurattavaa, kun näkee, miten itse toimii ja miltä kaikki näyttää ulospäin.

Linkki videoon

Möröt ei paljoa kiinnosta

Milloinkohan viimeksi on Jimpan kanssa harrastettu maastakäsittelyä? Molempien mielestä varmasti liian kauan. Siispä yhtenä päivänä, kun sää ei ollut otollinen ratsastukselle tai ajolle, kaivoin naruriimun esiin ja tuunasin pari raippaa kammotuksiksi.

Mun mielestäni siedätystä ei voi koskaan tehdä liikaa, siis siinä mielessä, että maailmasta löytyy aina lisää jännittäviä juttuja, joihin voihevosta totuttaa. Siedätystä voi taas tehdä liikaa silloin, jos yrittää haukata liian ison palan kerralla ja etenee liikaa liian nopeasti.

Koska tämänkertainen maastakäsittelytuokio oli melko spontaani idea, ei käsillä ollut kauheasti materiaaleja useampien pelokkeiden tekemiseen. Niinpä jouduimme tyytymään muovipressuun ja kahteen raippamörköön, joista toisessa roikkui muovisuikaleita ja toiseen oli kiinnitettynä Ikea-kassi. Kuskasimme Jimpan kanssa pelokkeet kottareissa laitumelle, ja Jimppa oli yllätyksekseni ihan täysillä mukana maastakäsittelytuokiossa. Voisin sanoa, että silläkin oli ollut ikävä maastakäsittelyä!

Alkuun ruuna jaksoi keskittyä hommaan vähän paremmin, mutta jossain vaiheessa se alkoi ehdottelemaan kaikkia mahdollisia temppuja palkkion toivossa. Ainakin se kertoi siitä, ettei nämä möröt olleet tarpeeksi pelottavia, kun herra ei niihin jaksanut keskittyä!

Tuokio kesti vaivaiset kymmenen minuuttia, mutta se riitti hyvin. Jimppa ei malttanut jäädä laitumelle syömään sen jälkeen, kun otin siltä riimun pois ja lähdin viemään välineitä takaisin tallille, vaan se seurasi laitumen toisesta päästä portille asti (ja varmaan uloskin, jos en olisi sitä sulkenut). Hetken aikaa se jaksoi odottaa, jos me vielä puuhailtaisiin jotain kivaa, mutta sitten ruuna luovutti ja lähti vaeltamaan takaisin toiseen päähän.

Tämä maastakäsittelykerta sytytti taas sen maastakäsittelyn palon, mikä mulla oli joku aika sitten, ja nyt tekisi mieli vain mennä maasta käsin joka päivä! Ratsastus ei ole tainnut koskaan olla mulle se ykkösjuttu, vaan olen aina tykännyt tehdä paljon muutakin. Tästä se taas lähtee! Jospa sitä keksisi lisää temppujakin opeteltavaksi, niin Jimppa saisi jotain uutta materiaalia kerjäysyrityksiinsä. :D

Linkki videoon

Tunnelmallinen kesäillan maasto

Kuukauden postaustauko vierähti ihan vahingossa. Mitään sen kummempia ei tämän hiljaisuuden aikana ehtinyt kuitenkaan tapahtua, vaan Jimppa on elänyt tavallista arkeaan tyytyväisenä.

Syksy tuo mukanaan pimenevien iltojen ja kylmenevien ilmojen lisäksi myös monet tärkeät päivämäärät. Sekä auto että hevonen vaativat alkusyksystä huomiota, kun toinen pitää katsastaa ja toinen vähintäänkin rokottaa. Jimpan syyshuoltoon kuului tällä kertaa rokotuksen lisäksi raspaus ja hieronta. Hampaiden tarkastus olikin aiheellinen, sillä olin jo jonkin aikaa tuumannut, että siellä saattaisi olla jotain hoidettavaa. Piikkejä löytyikin sen verran, että ne olivat haitanneet syömistä, mutta muuten hammaskalusto on ikään nähden hyvässä kunnossa. Eläinlääkäri kehotti varaamaan uuden raspausajan kahdeksan kuukauden päästä, jottei pahoja piikkejä ehtisi syntyä. Samalla Jimppa sai myös rokotteen.

Tällaista mäkeä kelpasi kiivetä!

Hieroja puolestaan totesi, ettei hierottavaa juuri ollut. Edes Jimpan ainainen ongelma ristiselän kohdalla ei tällä kertaa vaatinut sen kummempaa avaamista. Osasyynä siihen on varmasti sopivaksi topattu satula, mutta ehkäpä myös tavallista ahkerampi sileän treeni sukulaistyttöni käydessä liikuttamassa vanhaa herraa sillä aikaa, kun olin reissussa. Pitäisi itsekin innostua tuuppailemaan useammin, niin saisi ruuna jumppailtua lihaksistoaan!

Tällaisia väliaikakuulumisia tällä kertaa. Syksyllä saattaisi olla mahdollisuus käydä taas matkakisoissa, jos kyytiasiat sun muut eivät aiheuta ongelmia. Odotan syksyä ja talvea normaalia innokkaammin, sillä etenkin talven tullen tallin maastoreitit lisääntyvät ja paranevat!

Onkohan olemassa mitään vihreää parempaa?

Tälle kesälle en ollutkaan suunnitellut Jimpan kanssa mitään ihmeellistä tehtävää, vaikka yleensä kesäkuukausille on jonkinnäköisiä haaveita viriteltynä. Niinpä tuumasin, että pitäähän sitä kerran kesässä jotain erilaista tehdä, kun poikaystäväni ehdotti eväsretkeilyä - Jimpalla ajaen!

Linkki videoon

Jo useamman kuukauden ajan koulusatulamme on ollut enemmän tai vähemmän poissa pelistä. Olin pohtinut toppauksen tarvetta, sillä satula oli ollut meillä piakkoin vuoden verran käytössä, ja ratsutuksessa sitten huomattiinkin, että toppaukset ovat muuttuneet muhkuraisiksi. Muutenkin satula näytti muuttaneen muotoaan, eikä enää sopinut Jimpan selkään, vaikka ostovaiheessa se olikin sovitettu useamman ihmisen toimesta. Niinpä oli aika etsiä kunnollinen toppaaja, joka katsoisi samalla, sopiiko satula enää ruunalle.

Välissä ehdimme muuttaa uudelle tallille, minkä takia homma siirtyi myöhemmäksi ja myöhemmäksi. Lopulta sain tietää, että alueelle olisi tulossa satulaseppä ja ilmottauduin mukaan. Harmillisesti satulaseppä joutui perumaan tulonsa auto-ongelmien takia, joten satulan toppaus siirtyi taas myöhemmäksi. Mutta nyt, vihdoin, meidän Kiefferimme on taas hengissä!

Satulan kävi toppaamassa Satula Eki, joka sovitti satulan ja teki työn paikan päällä, juuri niin kuin olin halunnutkin. Itseäni epäilyttää lähettää satulaa topattavaksi vain mittojen ja kuvien perusteella, joten sen takia etsinkin meille sellaista toppaajaa, joka kävisi paikan päällä katsomassa hevosen selän.

Jimpan satulan toppaukset olivat valuneet yhteen kasaan ja paakkuuntuneet ikäviksi paakuiksi keskelle satulaa. Ei ihme, että ennen ongelmien huomaamista Jimpan selkään tuli juuri näille kohdille jumeja. Villojen valuminen selitti myös satulan sopivuuden muutoksen, sillä edestä kadonneet toppaukset saivat satulan keikahtamaan eteen ja säkätilan pienenemään olemattomaksi. Nyt uusilla villoilla satula on taas Jimpan selkään sopiva, säkätila vihdoin riittävä, ja sekä omistaja että hevonen tyytyväisiä!

Nyt kelpaa taas treenata sileällä, kun on kunnon koulusatula käytössä. Sen kunniaksi lähdimmekin kentälle pyörimään pitkästä aikaa, ja kuinka hyvältä Jimppa tuntuikaan! Selkeästi uudet toppaukset tuntuivat senkin mielestä hyviltä, sillä ruuna kulki ravissa alusta asti pyöreänä ja pehmeänä. Tietenkään silloin ei ollut kukaan edes näkemässä saati ikuistamassa tapahtumaa videolle, joten joudun tyytymään vain omiin tuntemuksiini.



Seuraavalle kerralle sain houkuteltua poikaystäväni kuvaamaan siinä toivossa, että Jimppa tuntuisi (ja näyttäisi) yhtä hyvälle kuin edellisellä kerralla. En tiedä, onko muilla sama ongelma, mutta heti kun joku on kuvaamassa, ei mikään suju niin hyvin kuin aiemmin. Liekö sitten alan yrittämään liikaa, eikä ratsastuksesta tule mitään, tai sitten vain kohdalle sattuu aina huono päivä, kun joku pääsee mukaan kuvaamaan.

Aloitin ravissa tavalliseen tapaan volteilla ja ympyröillä. Jimppa tuntui heti ihan rennolta ratsastettavalta, mutta nojaili vähän turhan paljon ohjille. Siinä mummoravissa oli kuitenkin mukava istua alas satulaan, mitä en ikinä olisi Jimpan kohdalla uskonut. Ravityöskentely hoidettiin pääasiassa ympyröillä, mutta myös loivaa kiemurauraa tuli ratsastettua.



Käynnissä otimme muutamat pohkeenväistöt voltilla ja kesihalkaisijalla. Tällä kerralla ne eivät sujuneet niin hyvin kuin yleensä, mutta osasyynä saattoivat olla sinnikkäät ötökät, jotka eivät jättäneet ketään rauhaan (varsinkaan kuvaajaa, joka joutui seisomaan paikallaan). Laukkaa en tällä kentällä ole juurikaan ottanut, sillä pohja on tuntunut olevan Jimpalle liian kova, eikä laukka ole päässyt pyörimään. Maastossa se on taas tuntunut oikein hyvältä ja rullaavalta, mutta tälläkin kertaa se jäi nelitahtiseksi räpellykseksi. Yhden lyhyen pätkän sain laukan rullaamaan sen verran, että pystyin tuntemaan myös liitovaiheen, mutta siihen se sitten jäikin.

Loppuravit keventelin pitkin ohjin Jimpan venytellessä turpa melkein maata viistäen. Koko ratsastus kesti varmaan alle puoli tuntia, mutta ainakin minä olin joutunut tekemään sen verran töitä, että olin ihan tarpeeksi poikki tullessani alas selästä.

Ehkä nyt voisi alkaa miettimään tunneille tai valmennuksiin osallistumista, kun satula on kunnossa. Mieli tekisi kovasti päästä valvovan silmän alle treenaamaan, jotta päästäisiin taas edistymään. Toki itsenäisesti ratsastaessakin edistystä tapahtuu, mutta hitaammin ja välillä myös sellaisten virheiden kautta, jotka olisi ohjattuna voinut välttää. Mutta kuinka iloinen olenkaan, että meillä on taas koulusatula!

Selkeästi ohjauksen tarpeessa

Linkki videoon

Hevonen.

Talousmielessä vastaus on lyhyt ja ytimekäs: ei. Mutta entä jos sitä ei oteta huomioon? Oma hevonen on monen hevosihmisen unelma, mutta onko se sittenkään sen arvoista? Listasin hevosen omistamisen hyvät ja huonot puolet, joten pian selviää oma näkökulmani tähän kaksipiippuiseen juttuun!








1. Aina mahdollisuus oppia uutta.
  → Aika harvassa ratsastuskoulussa oppilas pääsee käytännössä pitämään huolta hevosesta. Se suurin osuus kun tapahtuu ratsastustunnin ulkopuolella, eikä esimerkiksi ähkyn tai muun vakavan tilanteen sattuessa ole aikaa ohjeistaa kädestä pitäen oppilaita toimimaan. Sen lisäksi on aika harvassa sellaisia ratsastuskouluja, joissa oppilas pääsisi vaikuttamaan tuntien sisältöön esimerkiksi hevosen käsittelyyn tai koulutukseen liittyvien metodejen muodossa. Oman hevosen kanssa voi omia hevosmiestaitojaan kasvattaa ja vaihtaa suuntauksesta toiseen, mikä itselleen tuntuu parhaimmalta ja toivimimmalta.

2. Hevosen tunteminen yksilönä.
  → Jos joku ei vielä tiennyt, hevoset ovat yksilöitä. Kun tarpeeksi paljon viettää aikaa tietyn hevosen kanssa, sen uniikit piirteet oppii tuntemaan, minkä lisäksi sen käsittelystä tulee turvallisempaa, kun tietää, miten se reagoi mihinkin.

3. Oikeus kouluttaa.
  → Joskus on tullut vastaan hetkiä, jolloin vieras hevonen on käyttäytynyt sellaisella tavalla, mistä olisi voinut lähteä rakentamaan temppua, jos hevonen olisi ollut oma. Toisten omistamille hevosille ei pidä kouluttaa mitään ilman lupaa (varsinkaan temppuja), mikä on ainakin omasta näkökulmastani suuri miinus.

4. Harrastusvaihtoehdot lisääntyvät.
  → Jos ratsastaa tavallisessa ratsastuskoulussa, on todennäköistä, että siellä pääsee kokeilemaan koulua, esteitä ja ehkä myös maastoilua, jos sellaiseen on mahdollisuus. Tai jos vuokraa hevosta, luultavasti sen kanssa harrastetaan sitä lajia, mitä sen omistaja haluaa sillä harrastettavan. Omalla hevosella voi puolestaan tehdä oikeastaan mitä haluaa, oli se sitten kouluratsastusta, lännenratsastusta, matkaratsastusta, vikellystä tai ratsastusjousiammuntaa - vain taivas (ja hevosen sekä omistajan rajoitukset) on rajana!

Tässä harrastetaan kaksin käsin!

Kaikkea se oma hevonen joutuukin kestämään

5. Vastuullisuus.
  → Hevosen omistaminen opettaa vastuuta. Laskut tulee maksettua ajoissa, omat osuudet ryhmätöistä tehtyä, asunto pidettyä suurinpiirtein siistinä ja itsensäkin hengissä.

6. Ahkeruus.
  → Hevosen omistaminen tekee ahkeraksi. Karsinan siivous, varusteiden puhdistus, laitumen rakennus, tarhan korjaus, tee-se-itse -yritykset, paikasta toiseen kulkeminen ja muunlainen omaehtoinen reippaus saattaa hyvällä tuurilla siirtyä tallilta myös koulu- tai työelämään. Pakkohan jonkun on hommat hoitaa!

7. Kärsivällisyys.
  → Hevosen omistaminen kasvattaa kärsivällisyyttä. Kaikki ei aina onnistu heti ensiyrittämällä, mutta hevosenomistajaa se ei haittaa - lopussa kiitos seisoo, tai niin hän ainakin toivoo.

8. Määrätietoisuus ja johdonmukaisuus.
  → Varsinkin hevosen kouluttaminen vaatii omistajalta näitä taitoja, tietoa siitä, mihin halutaan päätyä ja miten sinne päästään. Sen lisäksi fiksu omistaja tietää, ettei kannata yrittää saavuttaa liikaa kerralla, vaan matka päämäärään on hyvä pilkkoa pienemmiksi askeliksi.

9. Oppii paljon itsestään.
  → Hevosenomistaja oppii tuntemaan hevosen lisäksi myös itsensä paremmin. Hän tietää, miten missäkin tilanteessa käyttäytyy, kuinka vinossa sitä onkaan, kuinka monta vesiämpäriä/rehusäkkiä/pienpaalia jaksaa kerralla kantaa ja varsinkin sen, kuinka luova hän itseasiassa onkin, kun pitäisi keksiä ratkaisu erinäisiin ongelmiin.

10. Raha-asioista huolehtiminen.
  → Vaikka satulahuopia ei koskaan voi olla liikaa, hevosenomistaja (toivottavasti) ymmärtää, että sekä hevoselle että itselle kannattaisi olla säästössä riittävä summa pahan päivän varalle. Päivän sana on priorisointi, ja siihenhän hevosenomistaja kykenee lähestulkoon täydellisesti (hevonen ensin).







1. Kahlittu hevoseen.
  → Kuumottaisko lähteä ex tempore-reissulle ihan spontaanisti lähitienoiden ulkopuolelle? Ei onnistu, jos hevoselle ei löydy lapsenvahtia. Ja kuka tahansa ei siihen hommaan sovellu, jos omistajalta kysytään.

Viikonkin reissu aiheutti päänvaivaa, mutta onneksi äiti pelasti!

2. Vastuussa elävästä olennosta.
  → Hevonen on elossa 24/7, ja omistajan tehtävä on pitää huoli, että vähintäänkin 24 tuntia vuorokaudesta hevonen voisi hyvin. Kun siihen ei itsekään aina pysty, omistaja elää ainaisessa huolessa hevosensa hyvinvoinnin puolesta.

3. Oppii käsittelemään yksilöä.
  → Kun vuosia omalla hevosella ratsastamisen jälkeen nousee vieraan hevosen selkään, hevosenomistajasta tulee yhtäkkiä ratsastustaidoton. Oma hevonen oppii ymmärtämään, mitä ratsastaja tietyillä avuillaan tarkoittaa, mutta tästä salakielestä ei muilla hevosilla ole hajuakaan. Ja vaikka sitä omaa hevosta voisikin taluttaa paikasta toiseen päällään seisten, joku toinen hevonen ei välttämättä toimikaan siinä tilanteessa samalla tavalla.

4. Loputon muistilista.
  → Kengitykset, rokotukset, madotukset, raspaukset, satulan toppaus, rehuvaraston täyttö, kehonhuolto, valmennukset... Ja jos hevosella sattuu olemaan jokin tiettyä hoitoa vaativa ominaisuus, lisää listaan lääkkeet, vitamiinit, yrtit, jauheet, öljyt, rouheet, nesteet, myslit, mössöt ynnä muut sisäisesti, ulkoisesti ja henkisesti annettavat ratkaisut.

5. Päätökset on tehtävä itse.
  → Oli kyseessä sitten hevosen ruokinnan muutokset tai viimeisen matkan lähtötapa, omistaja on loppuviimein se henkilö, jonka sanalla on väliä. Neuvoja voi kysyä tai saada kysymättäkin, mutta se on omistajasta kiinni, toteuttaako tämä yhtäkään niistä.

6. Virheet pitää korjata itse.
  → Kun sitten tekee jonkinmoisen päätöksen, seurauksista on maksettava. Usein vieläpä kirjaimellisesti.

Tämän listan mukaan määrällisesti katsottuna hevosen omistaminen olisi kannattavaa. Laadullisesti katsottuna hevosen omistamisen kannattavuus tasapainottelisi ehkäpä juuri siinä rajalla, jolloin vain hevosenomistajuudesta haaveilevan (hevos)hulluus saisi sen sysättyä plussan puolelle... Oli miten oli, rahallisesti tässä hommassa jää aina miinuksen puolelle, mutta itse en omaa hevosta vaihtaisi mihinkään!

Hevonen on iso osa hevosenomistajan elämää. Yhteiselo hevosenomistajan kanssa johtaa lähes auttamatta siihen, että ihan kuin vahingossa hevosesta tulee aika iso osa elämää myös toiselle. Siihen hajuunkin tottuu, usko pois.

Onko muilla samanlainen näkemys näistä hyvistä ja huonoista puolista, vai nouseeko esille jotain muita asioita, joita listalla ei mainittu?